Irma Taavela

avatar
Kuvaus:

www.irmataavela.fi

Kirjoittajana Irma Taavela:
  • Lasten ja nuorten tilojen kunnostukseen vauhtia

    Kohta päättyvällä Hämeenlinnan valtuustokaudella jokainen lasten ja nuorten lautakunnan palveluverkkoa uusintava hanke on ainakin henkilökohtaisesti ollut ilon aihe ja onnistuminen. Vauhti on kuitenkin turhaan nyt hidastunut ja kunnianhimo tilojen edelleenkin huonoon kuntoon nähden laantunut.  Viime

  • Hyvinvointivaltio on vastuunottoa ja rakkaudella meille kaikille

    Julkisen sektorin menoista suurin osa koostuu palkoista tai tulonsiirroista. Täten siihen kohdistuvat säästöt nykyisessä taloustilanteessa olisivat täyttä myrkkyä lopullekin kotimaiselle kysynnälle ja hyydyttäisivät yskiviä talouden rattaita edelleen.  Leikkaava virus etenisi varsinkin kotimarkkinoi

  • Rahasto lasten ja nuorten palveluverkon kuntoon laittamiseksi?

    Lasten ja nuorten lautakunta kokoontuu tänään, kokouksessa käsitellään Ruununmyllyn päiväkodin tilannetta ja sen mahdollista koulutiloiksi muuttamista jo kolmanteen kertaan. Tila-asiat ovatkin olleet pääroolissa koko valtuustokauden ajan. Suurin este koko palveluverkon kuntoon laittamiseksi ja riitt

  • Kestävän kehityksen kuntatalous

    ”Kuiva aihe”, – sanoi lähipiirini nuori kuntataloudesta ja kehotti kirjoittamaan vaikka ihmisten syrjäytymisestä. Sanoin: ”siitäpä juuri on muun muassa kysymys”.  Kuntalain mukaan kuntien perustehtävä on edistää kuntalaisten hyvinvointia sekä kestävää kehitystä alueellaan. Kunnissa järjestetää

css.php